4. Samoajat (15-17 v.)

Samoajat muodostavat 4-12 samoajan vartioita, jokta kokoontuvat viikoittain. Samoajien vartionjohtajana toimii samaan ikäkauteen kuuluva vertaisjohtaja. Tehtävään koulutettu aikuinen johtaja, luotsi, suunnittelee toimintaa yhdessä vartionjohtajan kanssa, tukee vartionjohtajaa tehtävässään ja huolehtii tämän osaamisesta.
Samoajien ohjelmaan kuuluu olennaisena osana ryhmänohjaajakoulutus ja johtamisharjoittelu. Samoajat toimivat tarpojaikäisten vartionjohtajina.

Samoaja on 15–17-vuotias nuori, jonka ohjelma kestää kolme vuotta. Samoajaohjelma koostuu erimittaisista aktiviteeteista, joista osa on pakollisia ja osa vapaavalintaisia. Aktiviteetit on jaettu aiheittain 21 taskuun. Pakollisissa aktiviteeteissa samoajat tutustuvat samoajaohjelmaan sekä oppivat johtajuutta, ryhmätyöskentelyn taitoja sekä laajentavat näköpiiriään lippukunnan ulkopuolelle. Viiden pakollisen taskun (meripartiolaisilla lisäksi kuudes Försti-tasku) lisäksi ohjelma koostuu 15 teemataskusta, joista jokaisesta tehdään yksi aktiviteetti vuodessa. Aktiviteettien pituudet vaihtelevat nopeista tuokioista jopa vuoden mittaisiin projekteihin. Samoajat oppivatkin aktiviteettien myötä haastamaan itseään vaativampiin taitoihin.

Samoajien seikkailuja